Hamsvaaran hamsterit
Katso Hamsvaaran hamsterit
Hamsterit lähtevät salaperäiselle retkelle Kaiken ruuan lähteelle; Digi-apuri aiheuttaa hamstereissa hämmennystä.
Hamsterihuvila; Tehtävä puumajassaHamsterit uskovat, että Harria pidetään vankina; Apila pääsee maistamaan ylellistä elämää.
Kruunuja ja linnoja; Suuri Mondini!Hamsterit luulevat, että isästä on tullut oikeasti paha; Mondon on pelastettava ystävänsä Harrin taikaesityksessä.
Hurjistunut talo; Pikkuisen iso haukkuPopkorni lähtee johtamaan pelastusoperaatiota; Pikkuinen huomaa osaavansa matkia Kirppupedon haukkumista.
Kalajuttu; HamsterikisatPopkorni pudottaa kruununsa Kiiran akvaarioon; Apila ottaa osaa paikalliseen hamsterikisaan.
Pelastetaan Pehmis; PesäHamsterit pelastavat Karrin vanhan nojatuolin; Hamsterit pelastavat Pikkuisen lintuemolta.
Hamsterit vastaan tulivuori; PerunakuningasHamsterit lähtevät seikkailemaan tulivuoren sisään; Hamsterit uskovat, että Harri on taiottu perunaksi.
Keke Rohkea; PiiloleikkiKeke teeskentelee loukkaantuvansa; Pikkuista ei onnistuta löytämään piiloleikin aikana.
Synttäriyllätys; KylmäluolaHamsterit ovat epäileväisiä Harrin syntymäpäivien suhteen; Pikkuisen lempilelu tipahtaa ilmastointiputkeen.
Hamsterit netissä; UkkosentekijäHamstereiden eläinvideoista tulee suosittuja netissä; Mondon täytyy valita supervoimansa ja ystäviensä väliltä.
Hammaspeto; Apilan apilaKeken hampaat kasvavat hillittömästi; Apila uskoo saaneensa Harrilta onnenapilan.
Hamsterit, ohoi!; Hulluna popkorniin!Mondo ja Pikkuinen haaksirikkoutuvat autiolle saarelle; Popkornin rakkaus popkorniin karkaa käsistä.
Mondon kadonnut viitta; TiimitehtäväMondo masentuu kadottaessaan viittansa; Keke joutuu lemmikkihoitolassa eroon ystävistään.
Eliittijoukko; ImurihyökkäysHamsterit estävät poikia tekemästä linturuokintapaikasta oravilta suojatun; Robotti-imuri imaisee Harrin keräilykortin.
Minigolfia; Popkornin vapaapäiväHamsterit pääsevät opettelemaan minigolfia; Uupunut Popkorni päättää pitää vapaapäivän.
Hei vaan, oravat!; YökyläilyHamsterien on pysäytettävä mystinen varas; Hamsterit yrittävät tuoda Harrille hänen rakkaan pehmolelunsa.
Apila rakentaa ansan; SäkkipillisählinkiApila rakentaa vahingossa hamsteriansan; Hamsterit luulevat Harrin uutta säkkipilliä karmivaksi pedoksi.
Narrin sormus; Keräilyesine KekePikkuinen löytää Karrin kadonneen vihkisormuksen; Kekeä luullaan vahingossa keräilyleluksi.
Puhuvat nappulat; Moksi-monsteriHamsterit uskovat, että Nuoli hallitsee perhettä sananappuloilla; Harri saa lemmikkigerbiilin hoitoonsa.
Kuvauspäivä; Kuka on johtaja?Harri vie hamsterit ostoskeskukseen kuvausta varten; Harri ottaa Popkornin mukaan kouluun.
Aarre vai kepponen?; Hamsterinotkon kummitusJoku halloweenin keppostelijoista varastaa kuninkaallisen aarteen; Hamsterit kohtaavat muruja varastavan kummituksen.
Metsän Keke; Kirjastohamsterin legendaHamsterit luulevat, että Keke on muuttunut karhunpennuksi; Hamsterit tapaavat paikallisen urbaanin legendan kirjastossa.
Hamsteriviikingit; Kuka söi Harrin läksyt?Hamsterit lähtevät viikinkiaiheiselle illallisristeilylle; Harrin kotiläksyt katoavat mystisesti.
Taikapallon kirous; Velhon taikahuiluHamsterit häiritsevät Harrin koulunäytelmän harjoituksia; Hamsterit uskovat, että Kiiran huilu taikoo heidät uneen.
Popkorni päiväkodissa; Namimurun mainoskasvoPopkorni päätyy vahingossa päiväkotiin; Keke on valittu uuden namimurumaun mainoskasvoksi.
Puujuhla; Hamsterit jäälläHamstereiden on pelastettava joulu; Hamsterit yrittävät saada esiintyjiä "Hamsterit jäällä" -esitykseen.
Show More- Sarjan tiedot
- Lemmikkihamsterit uskovat olevansa 8-vuotiaan omistajansa Harrin urhoollisia suojelijoita. He ovat vakuuttuneita siitä, että Harri on kuningas, jolle he suorittavat "kuninkaallisia tehtäviä".
- GenreKomedia, Lapset, Animaatio
- Vuodenajat1
- StudioNickelodeon
Suosituksia
Valitse tilauksesi
Rajattomasti sisältöä striimausvalmiina kaikilla tilauksillamme
- Säästä 40%
Normaali
Suosituin kuukausitilauksemme nyt – 40% ensimmäisen 12 kuukauden ajan. Täysin joustava.- Katso ilman mainoksia*
- Katso täydellä HD-tarkkuudella
- 2 samanaikaista striimiä
- 30 latausta /kk
SÄÄSTÄ 40% – TARJOUS RAJOITETUN AJANPERUUTA MILLOIN TAHANSATarjous päättyy 30.6.2025. 12 kuukauden jälkeen Normaali-tilaus jatkuu automaattisesti normaaliin kuukausihintaan (tällä hetkellä 8,99 €), kunnes tilaus peruutetaan. Vain uusille ja ehdot täyttäville palaaville tilaajille.
*Saattaa sisältää SkyShowtime-elokuvien ja -sarjojen trailereita. - Säästä 40%
Premium
Kattavin tilauksemme nyt – 40% ensimmäisen 12 kuukauden ajan. Täysin joustava.- Katso ilman mainoksia*
- Katso 4K Ultra HD-tarkkuudella
- 5 samanaikaista striimiä
- 100 latausta /kk**
SÄÄSTÄ 40% – TARJOUS RAJOITETUN AJANPERUUTA MILLOIN TAHANSATarjous päättyy 30.6.2025. 12 kuukauden jälkeen Premium-tilaus jatkuu automaattisesti normaaliin kuukausihintaan (tällä hetkellä 12,99 €), kunnes tilaus peruutetaan. Vain uusille ja ehdot täyttäville palaaville tilaajille.
*Saattaa sisältää SkyShowtime-elokuvien ja -sarjojen trailereita.
**Enimmillään 30 ladattua nimikettä voi olla elokuvia.

SÄÄSTÄ 40% KUUKAUDESSA - 12 KK AJAN
Normaali-tilauksestamme. Vain 5,39 € /kk. Peruuta milloin tahansa.
FAQs
Miten Hamsvaaran hamsterit on katsottavissa SkyShowtime?
Tilaa SkyShowtime ja katso Hamsvaaran hamsterit. Jos haluat samantien suoratoistaa elokuvia ja sarjoja verkossa, löydät tilaukset-sivultamme lisätietoa erilaisista katselutavoista.
Missä voin katsoa ohjelman Hamsvaaran hamsterit?
Voit katsoa ohjelman Hamsvaaran hamsterit missä ja milloin tahansa tietokoneelta tai miltä tahansa laitteelta, jossa on internet-yhteys. Voit katsoa SkyShowtimea myös sovelluksemme kautta, joka on käytettävissä älytelevisioissa, älypuhelimissa ja tableteissa.