The Office, Baby Shower
Kausi 5, Jakso 4
Katso The Office Kausi 5
Konttorilla valmistaudutaan painonpudotuskisaan ahmimalla. Pam aloittaa taidekoulussa.
Painonpudotusta, osa 2Emoyhtiö nostaa panoksia painonpudotukisassa. Jim kaipaa Pamia.
Business EthicsLiike-etiikan seminaari päätyy kaaokseen. Jim vahtii, seuraako Dwight yhtiön sääntöjä.
Baby ShowerDwight valmistelee Michaelia synnytystilanteita varten. Michael esittää inhoavansa Hollya.
Crime AidPam aloittaa työn New Yorkissa maksaakseen koulukuluja. Michael järjestää varainkeruutilaisuuden.
Employee TransferHolly ja Michael lähtevät Nashuaan saatujaan ikäviä uutisia yhtiöltä.
Customer SurveyKellyn kyselyn tulokset järkyttävät huippumyyjiä. Angela haluaa tietyn hääpaikan.
LiikematkaAndy ja Oscar lähentyvät, kun Michael ottaa heidät mukaan liikematkalle Kanadaan.
Frame TobyKukaan ei tunnusta mikrouunisotkua. Michael saa ikäviä uutisia työntekijästä.
The SurplusOscar huomaa budjettiylijäämän, jonka käytöstä tiimin pitää päättää saman päivän aikana.
Moroccan ChristmasMeredith syttyy vahingossa tuleen. Michael järjestää improvisoidun väliintulon.
KaksintaisteluAndy ei vieläkään tiedä Angelan syrjähypystä. Michael jännittää yhtiön kokousta.
Prince Family PaperMichael ja Dwight ovat peitetehtävissä. Toimisto pohtii, onko Hilary Swank hottis.
Stress Relief Part 1Dwight joutuu vaikeuksiin, kun hänen paloharjoituksensa on hieman liian aito.
Stressinpoistoa, osa 2Michael antautuu konttorilaisten pilkan kohteeksi. Jim puhuu suoraan Pamin isän kanssa.
Lecture Circuit Part 1Michael saa Pamin seurakseen kiertäessään eri toimipisteissä jakamassa myyntiviisauttaan.
Lecture Circuit Part 2Michael käväisee yllättäen Hollyn osastolla. Kellylle järjestetään epätavallinen juhla.
Blood DriveMichael järjestää juhlan toimiston sinkuille. Jimin ja Pamin lounastapaaminen muuttuu kiusalliseksi.
Golden TicketMichael yrittää vierittää syyn muiden niskoille, kun hänen alekuponkinsa päätyvät vääriin käsiin.
Uusi pomoJimin konttorikepponen ei tee vaikutusta uuteen, suoraviivaiseen esimieheen.
Two WeeksJännitteet kasvavat Michaelin ja Charlesin välillä. Pam pohtii tulevaisuuttaan.
Dream TeamPam auttaa Michaelia kohtaamaan työpäivän. Jim yrittää antaa itsestään paremman vaikutelman Charlesille.
Michael Scottin paperiyhtiöCharlesin pyyntö stressaa Jimiä. Michael yrittää houkutella uusia asiakkaita letuilla.
Heavy CompetitionMichael testaa Dwightin uskollisuutta. Andylle uskotellaan, että Jim tarvitsee hänen tukeaan.
BrokePamilla ja Ryanilla on vaikeuksia aamutoimitusten kanssa. Toimitusjohtaja ei luota Michaelin mahdollisuuksiin.
Rento perjantaiMichael tekee näyttävän paluun konttoriin ja joutuu ratkaisemaan henkilöstöpulman.
Café DiscoMichael muuttaa toimiston ylimääräisen tilan espresson vauhdittamaksi tanssilattiaksi.
Company PicnicMichael ja Holly tapaavat jälleen yhtiön piknikillä. Osastot kilpailevat turnauksessa.
Show MorePrevious SeasonNext Season- Jakson tiedot
- Herttaisen osaamaton Michael Scott johtaa paperitarvikeyhtiö Dunder Mifflinin Scrantonin haarakonttoria. Paikalle saapuu dokumenttikuvausryhmä, joka päätyy tallentamaan konttorin outoudet, kinat ja työpaikkaromanssit.
- NäyttelijätSteve Carell, Rainn Wilson, John Krasinski
- GenreKomedia
- Vuodenajat9
- StudioNBC
Suosituksia
Valitse tilauksesi
Rajattomasti sisältöä striimausvalmiina kaikilla tilauksillamme
- VIIMEINEN MAHDOLLISUUS
Normaali
Suosituin kuukausitilauksemme nyt – 40% ensimmäisen 12 kuukauden ajan. Täysin joustava.- Katso ilman mainoksia*
- Katso täydellä HD-tarkkuudella
- 2 samanaikaista striimiä
- 30 latausta /kk
SÄÄSTÄ 40% – VIIMEINEN MAHDOLLISUUSPERUUTA MILLOIN TAHANSATarjous päättyy 30.6.2025. 12 kuukauden jälkeen Normaali-tilaus jatkuu automaattisesti normaaliin kuukausihintaan (tällä hetkellä 8,99 €), kunnes tilaus peruutetaan. Vain uusille ja ehdot täyttäville palaaville tilaajille.
*Saattaa sisältää SkyShowtime-elokuvien ja -sarjojen trailereita. - VIIMEINEN MAHDOLLISUUS
Premium
Kattavin tilauksemme nyt – 40% ensimmäisen 12 kuukauden ajan. Täysin joustava.- Katso ilman mainoksia*
- Katso 4K Ultra HD-tarkkuudella
- 5 samanaikaista striimiä
- 100 latausta /kk**
SÄÄSTÄ 40% – VIIMEINEN MAHDOLLISUUSPERUUTA MILLOIN TAHANSATarjous päättyy 30.6.2025. 12 kuukauden jälkeen Premium-tilaus jatkuu automaattisesti normaaliin kuukausihintaan (tällä hetkellä 12,99 €), kunnes tilaus peruutetaan. Vain uusille ja ehdot täyttäville palaaville tilaajille.
*Saattaa sisältää SkyShowtime-elokuvien ja -sarjojen trailereita.
**Enimmillään 30 ladattua nimikettä voi olla elokuvia.

SÄÄSTÄ 40% KUUKAUDESSA - 12 KK AJAN
Normaali-tilauksestamme. Vain 5,39 € /kk. Peruuta milloin tahansa.